Vapaaehtoisuus

mikkoTasajako tarvitsee jatkuvasti uusia, innokkaita vapaaehtoisia. Tasajaon toiminnalle vapaaehtoistyöntekijät ovat elintärkeitä, emme pystyisi toimimaan ilman heitä.

Lauantait olemme auki pelkästään vapaaehtoisvoimin, kello 11-15. Joulun aikaan olemme myös sunnuntait auki.

Tapahtumiin tarvitsemme info-/myyntipöydän taakse vapaaehtoisia. Yksin ei kuitenkaan tarvitse olla, pidämme huolta että uusien ihmisten kaverina on aina vanha konkari.

Myös hallitus tarvitsee uutta verta silloin tällöin, kun osa vanhoista jäsenistä muuttaa pois Tampereelta tai heidän elämäntilanteensa muuttuu niin, ettei vapaaehtoistyölle ole aikaa.

Vapaaehtoistöihin kuuluu siis myynti ja asiakaspalvelu sekä kaupalla että tapahtumissa. Tapahtumamyyntiin tarvitaan aina useampiakin vapaaehtoisia, sillä tapahtumapäivät ovat aika pitkiä. Ne keskittyvät suurimmaksi osaksi kevääseen ja kesään, esimerkiksi keväällä osallistumme aina Mahdollisuuksien Torille, Sosiaalifoorumiin sekä Vegfestiin. Myös syksyllä ja joulun aikaan pyrimme osallistumaan tapahtumiin ja toreille. Välillä tarvitsemme vapaaehtoisia myös levittämään omia mainoksiamme kaupungille.

Kaupalle saa tulla harjoittelemaan kassankäyttöä ja muita tärkeitä asioita koska tahansa ja harjoitella voi niin monta kertaa kuin haluaa. Kaupalle voi tulla varaamaan harjoitteluvuoron tai vain ilmaantua harjoittelemaan. Myös sähköpostin tai puhelimen kautta voi ilmoittautua. Kaupalla on myös joka kuun ensimmäinen arkimaanantai vapaaehtoisilta, jolloin voi tulla pyörähtämään kaupalla ja tutustumaan. Vapaaehtoisillat alkavat kello 17.00.

Pyrimme mahdollisuuksien mukaan järjestämään vapaaehtoisille myös virkistystoimintaa, kuten pikkujouluja, kevätbileitä ja kokkausiltoja.

Vapaaehtoisten ilta

elisaTasajaolla on vapaaehtoisten ilta joka kuun ensimmäinen arkimaanantai. Poikkeuksia ajankohtaan saattaa tosin tulla, jos esimerksi jokin tapahtumista osuu samalle päivälle. Ilmoittelemme muutoksista Facebookissa sekä sähköpostilistallamme.

Vapaaehtoisilta on hyvin vapaamuotoinen tilaisuus, jossa kerromme uusille kiinnostuneille toiminnastamme, Reilusta kaupasta yleensä ja mitä vapaaehtoisuuteen kuuluu. Samalla voi sitten varailla harjoitusvuoroja, jolloin voi tulla harjoittelemaan kassan käyttöä ja muita kaupan tehtäviä. Harjoittelemaan voi tulla niin monta kertaa kuin haluaa, viikolla kaupan aukioloaikoina. Jos lauantaisin joku hallituksesta sattuu olemaan paikalla, niin silloinkin voi harjoittelemaan tulla.

Halutessasi voit siis tulla seuraavaan vapaaehtoisiltaan tai vaihtoehtoisesti tulla käymään kaupalla minä tahansa päivänä tutustumassa ja kyselemässä.

Käy kaupalla kysymässä lisää tai lähetä kysymyksesi osoitteeseen vapaaehtoiset@tasajako.org.

Tietoa ajankohtaisista asioista, vapaaehtoisilloista ja muusta toiminnasta saat helposti Tasajaon sähköpostilistan kautta. Myös vapaaehtoismyyjiä ja talkoolaisia etsitään sähköpostilistan kautta. Voit liittyä listalle ilmoittamalla sähköpostiosoitteesi kaupalle tai lähettämällä sähköpostin osoitteeseen tasajako-subscribe@yahoogroups.com (sisällöllä ei ole väliä).